Pyörät pyörivät luovan välittämisen yhteisössä vauhdikkaasti. Seuraavaksi Siskot ja Simot hurmaa Heinolan ja Riihimäen, joissa pääsee nauttimaan ulkoilusta ja pikkujoulutapahtumasta jo marraskuun aikana.
Siskojen ja Simojen syksy on ollut täynnä vilinää ja vilskettä. Toiminta käynnistyi jälleen kahdella uudella paikkakunnalla, Heinolassa ja Riihimäellä. Nyt Välittämisen keikoista voi iloita jo 23 paikkakunnalla.
Riihimäellä piristävää toimintaa ikääntyneille suunnittelee toimintakoordinaattori Helena Leppänen sekä Riihikodin ja Uranuskodin virikeohjaaja Sanna.
– Lähden innolla yhteistyöhön Siskojen ja Simojen kanssa. Esimerkiksi Riihikodissa osastoja on monta ja ulkoiluseura ja erilaiset virikkeet ovat erittäin tervetulleita ikääntyneille – oli kyseessä sitten juttelutuokio, lehden lukua tai lauluhetki, Sanna kertoo.
Riihimäellä päästään keikkailemaan ensimmäisen kerran jo lauantaina 20.11. klo 14 ulkoilun merkeissä Riihikodin asukkaiden kanssa. Jotta toiminta pärähtäisi kunnolla käyntiin, ulkoilukeikalle tarvitaan vapaaehtoisia. Ota siis mukaasi lämpöiset vaatteet, ripaus kohtaamisen iloa ja ilmoittaudu sähköpostitse osoitteeseen riihimaki@siskotjasimot.fi tai Keikkakalenterin kautta.
Viriketoiminnan ohjaaja Sanna kertoo mielellään laulavansa ikäihmisille ja pohtii, voisiko Riihimäeltä löytyä kenties soittotaitoisia vapaaehtoisia, jotka haluaisivat tulla hänen kanssaan tuomaan musiikin iloa ikääntyneille. Jos musisointi kiinnostaa, kannattaa laittaa viestiä niin ikään osoitteeseen riihimaki@siskotjasimot.fi.
Heinolassa paikallisina yhteistyökumppaneina toimivat Jyränkölän setlementin vapaaehtoistyön johtaja Teija Naakka ja toimintaa paikkakunnalle puuhannut Iris Vainio (Parempi Heinola). He ottavat koordinointivastuuta myös Heinolan Siskojen ja Simojen toimintaryhmän kokoamisesta.
Siskot ja Simot järjestää Heinolan ensimmäisenä tapahtumana senioreille pikkujoulut ravintola Kumpelissa lauantaina 27.11.2021 klo 14–17. Tapahtuman esiintyjinä ovat iki-ihana Eino Grön sekä upeaääninen ex-tangokuningas Teijo Lindström Misio-orkesterin kanssa. Tanssilattialle on esteetön pääsy.
Iloinen pikkujoulutapahtuma järjestetään ravintola Kumpelin ravintolasalissa, jossa otetaan huomioon alueelliset turvamääräykset. Sisään otetaan rajoitettu määrä, enintään 100 vierasta. Tapahtuma on ilmainen senioreille ja tapahtumassa avustaville vapaaehtoisille. Pikkujoulujen vapaaehtoiseksi voi ilmoittautua sähköpostitse osoitteeseen heinola@siskotjasimot.fi. Tapahtuma löytyy tuttuun tapaan myös Keikkakalenterista.