Pitkään jatkunut koronapandemia on antanut aivan uuden merkityksen eristäytymiselle, mutta kyseessä ei ole täysin uusi ilmiö. Tähän saakka eristäytymisen mittakaava on kuitenkin ollut maltillisempi verrattuna tilanteeseen, josta lähes meistä jokainen löytää itsensä jollain tavalla nyt. Välillä mökkihöperyys tuntuu hiipivän tykö, vaikka pakopaikkana on vähintäänkin suoratoistopalvelut, sosiaalinen media ja ulos lähteminen. Jos meiltä nuorilta ja työikäisiltä olisi riisuttu nämäkin virikkeet, tilanne yhteiskunnassamme olisi ollut kestämätön.
Samaan aikaan kuitenkin oletamme tai ainakin herkästi lyömme hiljaisen hyväksynnän leiman sille, että ikääntyneiden pitää sietää samaa virikkeettömyyttä ja sisällöttömyyttä, joka tuntuu jatkuvan – ei vain poikkeusajan vaan loputtomiin. Siinä vaiheessa, kun ihminen ikääntyy, tuntuu vallitsevan oletus siitä, että hänen tarpeensa osallisuuden, yhteisöllisyyden ja merkityksellisyyden suhteen vähenevät.
“Kauhulla ajattelen, jos pitäisi olla yksin. Jo muutamassa päivässä tuntuu siltä, että pitää päästä edes ulos ja jutella jonkun kanssa.”
Eläkkeelle jääminen itsessään saattaa tuoda orvon olon, kun ikääntyvä miettii, mihin saa kaiken ajan kulumaan. Aiemmin arki on kulunut työpaikalla ja kohtaamisia ihmisten kanssa on tullut ihan huomaamatta. Eläkkeellä vaatii paljon omaa aktiivisuutta, että saa arkeen tarpeeksi sisältöä. Kuitenkin tapahtumat arjessa lisäävät hyvinvointia. Jos seuraavana päivänä on jotain menoa, jo edellisenä päivänä on odottava ja virkeä olo, myös ajatukset pysyvät positiivisina. Toisten ihmisten tapaaminen ja kotoa lähteminen ylläpitävät mielen ja kehon hyvinvointia.
“Jos pitää aina olla yksin kotona eikä tapaa ketään, ihmiseltä menee kaikki. Kaikesta tulee vierasta ja vaikeaa, itsensä tuntee ulkopuoliseksi.”
Ikääntyessä kotoa lähtemisestä tulee koko ajan haastavampaa, ja siksi kodin läheisyydessä tarjottavalla toiminnalla on suuri merkitys. Oman kodin lähellä tapahtuva toiminta tuo alueella asuvat ihmiset yhteen ja luo yhteisöllisyyden lisäksi keskinäistä huolenpitoa. Ikääntyvä ihminen kaipaa omaiskontaktien lisäksi kohtaamisia ihmisten kanssa, joiden elämäntilanteeseen voi samaistua.
Poikkeusaika on entisestään korostanut eri tahojen tarjoamien toimintojen olemassaolon tärkeyttä ja toivon mukaan kirkastuu myös näkemys siitä, että ikäihmisille tarvitaan entistä enemmän monipuolisia sisältöjä arkeen. Jatkossa meidän eri toimijoiden, järjestötoimijoiden, seurakuntien ja kuntatoimijoiden, on tehtävä entistä vahvempaa yhteistyötä ja tarjottava mahdollisimman tarvelähtöistä sisältöä ikääntyneiden arkeen.
“Tuttu ikäihminen, nyt jo edesmennyt, kertoi pitävänsä televisiota auki, jotta kuulisi toisen ihmisen ääntä.”
Tarve kuulua, kokea merkityksellisyyttä ja tulla kohdatuksi ei katoa, se on läsnä koko ihmisen elinkaaren. Elämän suuret vuosiluvut eivät saa tarkoittaa hiipumista ja katoamista, normaali vanhuus ei ole sisällötöntä, eikä ihmisyys katso ikää. On kaikkien yhteinen asia ja suorastaan etu huolehtia arvokkaan ja merkityksellisen vanhuuden toteutumisesta, sillä jokainen meistä vanhenee.
Emmi Nisumaa
Projektisuunnittelija
KOKEVA-hanke
Siskot ja Simot ry
Liisa Vainio
Keravan Killassa asuva vapaaehtoistyötä tekevä eläkeläinen
Kokeva-hanke on osa Elämänote-ohjelmaa: https://www.ikainstituutti.fi/elamanote/