”Kun joka päivä samanlainen samaa elämää,
kun joka päivä samanlainen, mitä niistä jää,
ja joka päivä samanlainen, ne häviää,
mitä elämästä kouraan jää?”

Kokoonnuimme toukokuisena tiistaina Klaukkalan kirjaston Tello-salissa suunnittelemaan syksyllä käynnistyvää miesporukkatoimintaa ja ideoimaan sen sisältöjä yhdessä neljän aktiivisen ikämiehen kanssa. Porina alkoi jo kahvia odotellessa ja ajatuksia vaihdettiin vilkkaasti niin syntymäpaikkakunnista kuin meneillään olevista jääkiekon MM-kisoistakin.

Kun kahvikupit oli saatu eteen, siirryimme juttelemaan alkamassa olevasta toiminnasta. Alussa me työntekijät esittelimme lyhyesti, mistä on kysymys. AKSELI on hanke, jossa toteutetaan Nurmijärven eri alueilla miesporukkatoimintaa. Tavoitteena on tuoda eläkeikäisille miehille iloa, aktiivisuutta ja kohtaamisia. Ensimmäinen ryhmä aloittaa elokuussa 2022 Klaukkalassa. 60+ ikäisille miehille suunnattu toiminta on osallistujille maksutonta.

Ideoita syksyn toiminnalle alkoi lennellä vauhdikkaasti. Välillä ideat olivat ihan vakavasti otettavia, välillä osallistujat päästivät mielikuvituksensa valloilleen ja heittelivät hullujakin ajatuksia. Välillä kotimaisen iskelmän sanat kuvasivat parhaiten omaa elämää. Vauhdikkaan ja rönsyilevän keskustelun alta alkoi kuitenkin selkeästi nousta tarve hyvin yksinkertaiselle asialle: yhdessäololle. Että olisi ihmisiä, joiden kanssa kokoontua yhteen kahvikupillisen ääreen. Että olisi jotain, mitä odottaa.

”Kun oli työelämässä, sitä odotti aina viikonloppua. Nyt ei ole mitään, mitä odottaa.”

Kun on jäänyt pois työelämästä ja sen sosiaalisista verkostoista, muuttanut uudelle paikkakunnalle tai menettänyt yllättäen puolisonsa, uusia tuttavia ei ole helppo löytää. Vaikka monenlaista toimintaa on tarjolla, siihen on vaikea tarttua. Nykyisin ei vierailla naapureilla tai edes tuttavilla spontaanisti ja puhelinkin soi vain harvoin. Päivät toistuvat helposti samanlaisina.

Myös toiveet olla tarpeellinen ja avuksi muille nousivat puheenvuoroissa selvästi pintaan. Entä, jos voisi olla hyödyksi lapsille tai nuorille, tai auttaa jotakuta korjaustöissä ja saada vuorostaan apua esimerkiksi ruoanlaitossa? Tai entä jos saisi jonkun oman tilan, ”seurojentalon”, jota voisi pikkuhiljaa remontoida yhteiseksi harrastus- ja tapaamispaikaksi? Me työntekijät kirjasimme ajatuksia ylös kynä savuten.

Kun olimme miettineet yhdessä, mitä kaikkea miesporukalla voisi tehdä – joko tässä porukassa tai jossain toisessa myöhemmin – pyysimme miehiltä apua siihen, kuinka tavoittaa lisää miehiä porukkaan. He vastasivat: ”Kirjoita tarina tästä, mitä me juteltiin. Että tällaiseen voisi tulla mukaan.”

Minähän kirjoitin.

Mari Huusko, projektipäällikkö

AKSELI-infopisteet Nurmijärvellä keväällä 2022: K-Citymarket 23.5. klo 9–11 ja 30.5. klo 9–11; Klaukkalan apteekki 8.6. klo 9-11 sekä Klaukkalan terveysasema 13.6. klo 8-10.
Lisätietoja miesporukkatoiminnasta Suvi Silvola, puh. 044 230 5808
Laulun sanat alussa Joel Hallikainen: Mietin elämää