Ensimmäinen välittämisen keikka järjestettiin Järvenpäässä maaliskuussa 2013. Kyseessä oli palvelutalojen ikäihmisten ulkoilu- ja lauluretki, jolle osallistui yli 70 reipasta ja ennakkoluulotonta vapaaehtoista. Siskojen ja Simojen kymmentä toimintavuotta haluttiin juhlistaa samalla teemalla.

Juhlavuoden ulkoilukeikka yhdisti huiman määrän innokkaita vapaaehtoisia sekä palvelutalojen asukkaita 17 eri paikkakunnalla ja se keräsi yhteen satoja ihmisiä eri puolilta Suomea. Ulkoilukeikalle osallistui myös kourallinen karvaisia ystäviä: kaksi ponia sekä koiria, jotka toivat lisää iloa tapahtumaan. Pehmoiset ystävät olivat suosittuja niin vapaaehtoisten kuin ikäihmistenkin keskuudessa.

Tempauksen tarkoituksena oli tarjota ikäihmisille mahdollisuus nauttia raittiista ulkoilmasta ja hyvästä seurasta, suussa sulavia herkkuja unohtamatta.

– Vuosien aikana on koettu monia ilon ja onnen hetkiä vapaaehtoisten siskojen ja simojen ja ikäihmisten välisissä kohtaamisissa. Nämä hetket ovat korvaamattoman tärkeitä sekä ikäihmisille että vapaaehtoisille, ne virkistävät ja tukevat hyvinvointia arjessa, kertoo yhteisön perustaja ja toiminnanjohtaja Eero Väisänen.

Yhteisöllisyyttä parhaimmillaan

Ulkoilukeikka keräsi positiivista palautetta niin vapaaehtoisilta kuin palvelutalojen asukkailtakin. Tempaukseen osallistuneet vapaaehtoiset kertoivat saaneensa paljon iloa ja merkityksellisiä kohtaamisia ikäihmisten kanssa, ja olivat iloisia saadessaan olla mukana järjestämässä tätä erityistä ulkoilutapahtumaa.

– Keikka innosti osallistumaan jatkossakin Siskojen ja Simojen tapahtumiin. Palvelutalon ulkoilijoilta saatu palaute oli kiittävää ja kiitollista. Tapahtuman toi heille tervetullutta vaihtelua arkeen, ja ulkoilu sekä maistuvat tarjoiltavat virkistävät ja ilahduttivat heitä, tuumasi tapahtumaan osallistunut vapaaehtoinen.