Teknologia- ja konsultointiyritys Fellowmind Finland teki joululahjoituksen Siskoille ja Simoille. Hienolla lahjoituksella on Siskojen ja Simojen toiminnalle ja toimintapaikkakuntien ikäihmisille suuri merkitys.
– Korona-aika on valitettavasti lisännyt monen ikäihmisen yksinäisyyttä entisestään. Haluamme olla mukana mahdollistamassa nitrodiskoja, ulkoiluretkiä ja leivontatalkoita, jotka vähentävät ikäihmisten yksinäisyyttä sekä tuovat heidän elämäänsä sydäntä lämmittäviä kohtaamisia ja yhdessäoloa. Teette tärkeää vapaaehtoistyötä Siskoissa ja Simoissa – kiitos teille! yrityksestä kerrotaan.
Joululahjoitus Siskoille ja Simoille on osa Fellowmind Finlandin perinteistä 4 hyvää tekoa -joulutempausta, jossa yritys luo hyvää mieltä joulun alla tukemalla neljää eri järjestöä tai yhdistystä.
– Olemme todella kiitollisia ja iloisia saamastamme lahjoituksesta. Se vahvistaa yhteisömme mahdollisuutta jatkaa ikäihmisten ilahduttamista ensi vuonna, Siskojen ja Simojen toiminnanjohtaja Eero Väisänen sanoo.