Siskot ja Simot -yhteisön toiminnan näkyvyys ja tunnettuus lisääntyi huimasti viime vuoden  aikana. Koko Suomi kiittää -kampanjamme onnistui yli odotusten, Veikkauksen Lottolähetyksessä esiteltiin alkusyksystä yhteisömme toimintaa, ja Tavastialle tuottamamme Mummodisko syyskuussa sai valtakunnallista näkyvyyttä niin TV:ssä kuin somessakin.

Kiitoskampanjamme tapahtumiin osallistuneiden vanhusten kiitolliset ja iloiset ilmeet ja palautteet herkistivät myös meidät kampanjan järjestäjät. Esitän lämpimät kiitokset kaikille näitä tapahtumia järjestäneille vapaaehtoisille ja toimintaamme tukeneille tahoille sekä kampanjan kumppaniverkostolle. Hyvinvointiyhteiskuntamme rakentaneiden ikäihmisten arvostava kohtaaminen ja ilahduttaminen ei kuitenkaan voi rajoittua vain Suomi 100 -juhlavuoteen.

Me Siskoissa ja Simoissa uskomme suomalaisiin. Uusin arvotutkimus kertoo, että suomalaisille toiseksi tärkein arvo turvallisuuden jälkeen on hyväntahtoisuus. Se on meille mahdollisuus. Hyväntahtoisuus konkretisoituu välittämisenä, lähimmäisten huomioimisena, toiselle hyvän tekemisenä.  Tähän nojaten tavoitteenamme on levittää kampanjan kiitosviestiä myös tänä vuonna ja siksi laitammekin kiitoskapulan kiertoon. Ojennamme sen Suomen Kylät ry:lle maaliskuun alussa, ja uskomme että heidän käsissään sillä aikaansaadaan antoisia kohtaamisia eri sukupolvien kesken.

[mk_blockquote style="line-style" font_family="none" align="left" width="1/1" el_position="first last"]Hyväntahtoisuus konkretisoituu välittämisenä, lähimmäisten huomioimisena, toiselle hyvän tekemisenä.[/mk_blockquote]

Olemme hyvän tekemisen ja yhteiskuntavastuullisuuden trendin harjalla – modernilla tavalla. Tarjoamme tähän toimintaan matalan kynnyksen toimintamallin, joka sopii hyvin myös sitoutumiskammoisille. Välittämisen keikalle saa tulla kokeilemaan, eikä tarvitse sitoutua kuin yhteen keikkaan kerrallaan.

Toimintamme on laajentunut ja toivottavasti laajenee edelleen niin, että visiomme #kokosuomikeikalle toteutuu tulevaisuudessa.  Työntekijäresurssimme ovat pienet, ja siksi vauhti voi hidastua, mutta välittämisen aatetta viemme eteenpäin tavalla tai toisella, omin voimin ja hyvien yhteistyökumppaneiden kanssa. Innostamme ihmisiä mukaan, sillä vapaaehtoisuudessa on valtava potentiaali. Tähän tarvitsemme myös yhteiskunnan instituutioiden henkistä ja aineellista tukea.

Tämä vuosi on Euroopan kulttuuriperintövuosi.  Jalostetaan tänä vuonna suomalaista talkooperinnettä välittämisen aatteen hengessä.  Osoitetaan tänä vuonna mieltä vanhusten puolesta keikkailemalla, ei vain plakaatteja kantamalla ja nettiadresseja allekirjoittamalla.

Toivotan kaikille antoisaa välittämisen vuotta! Kohdataan Välittämisen keikoilla!

Eero Väisänen,
Toiminnanjohtaja