Pop up – mummola järjestetään Järvenpäässä Myllytien toimintakeskuksessa lauantaina 18.11.2023. kello 10-13.

Siskot ja Simot ja Järvenpään kaupunki järjestävät yhteistyössä lämminhenkisen tapahtumaan, jossa lapset vanhempineen pääsevät viettämään aikaa vapaaehtoisten ikäystävien eli pop up -mummojen ja pappojen kanssa.

Myllytien toimintakeskus muuntautuu puolen päivän ajaksi touhukkaaksi mummolaksi, joka on jaettu teemahuoneisiin erilaisten aktiviteettien mukaisesti. Huoneissa on päivän aikana mahdollista esimerkiksi askarrella, pelailla, lukea satuja, koristella pipareita tai ihan vain jutella yhdessä pop up -mummojen ja pappojen kanssa.

– Pop up – mummola ei ole vain mukavaa ajanvietettä, vaan se on myös tilaisuus rakentaa siltaa eri sukupolvien välille. Meidän toiminnassa lapset ja nuoret voivat kohdata ja ilahduttaa ikäihmisiä ja sama toimii myös päinvastoin, kertoo Siskojen ja Simojen perustaja ja toiminnanjohtaja Eero Väisänen.

Kello 11-12 päästään nauttimaan rokkivaari Mikko Perkoila musiikkituokiosta, jossa lapset pääsevät myös itse tutustumaan perinnesoittimiin.

Kahvilassa on tarjolla mehua, kahvia ja mummojen leipomia herkkuja!

Mummojen ja pappojen läsnäolo tärkeää

Siskot ja Simot – yhteisö on järjestänyt aiemmin kaksi pop up -mummolaa, jotka toimivat pilotteina 18.11. järjestettävälle suuremmalle tapahtumalle.

Perhetalo Joutsikissa ja Harjulan kampuksen iltapäiväkerhossa järjestetyt mummolat keräsivät kiitosta lasten vanhemmilta erityisesti mummojen ja pappojen läsnäolosta ja jakamattomasta huomiosta.

Liity mukaan Facebookin tapahtumaryhmään ja pysy ajan tasalla.