Keravalainen Jonna Vilenius on valittu Vuoden Siskoksi. Siskot ja Simot -yhteisö myöntää Vuoden Sisko tai Simo -tunnustuksen vuosittain yhteisön vapaaehtoiselle aktiivisesta ja innostavasta toiminnasta yhteisössä.

Vuoden Tsempparina Siskot ja Simot palkitsi jyväskyläläisen Elina Ruohorannan. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka on edistänyt aktiivisesti yhteisön toimintaa paikkakunnallaan.

Jonna Vilenius on vuodesta 2015 lähtien ollut mukana Keravan toiminnassa eli Keravan ensimmäisestä välittämisen keikasta alkaen. Jonna on sekä vetänyt ja pitänyt yllä Keravan toimintaryhmän toimintaa vuodesta 2017 lähtien, välillä ryhmän ainoana aktiivina. Hän on ilahduttanut ikäihmisiä suunnittelemalla erilaisia välittämisen keikkoja palvelutaloihin ja toteuttanut niitä luovasti.

– Jo 1990-luvulla nuorena äitinä mietin, että olisi mukava käydä vauvan kanssa lukemassa vaikka lehtiä ikäihmisille, mutta ujona en yksin uskaltanut. Onneksi lähdin mukaan ulkoilukeikalle, ja lopulta päädyin toimintaryhmään. Sillä tiellä olen edelleen, Jonna Vilenius muistelee.

Toiminta on tuonut Vileniuksen elämään paljon iloa.

– Toiminta antaa hyvän mielen! Se ei maksa mitään, jos antaa hetken aikaansa toiselle. Sekä antaja että saaja tulevat iloiseksi, Vilenius toteaa.

Jyväskyläläinen Elina Ruohoranta saa Vuoden Tsemppari -tunnustuksen aktiivisuudestaan joulukorttikampanjan koordinoinnissa usean vuoden ajan. Ruohoranta aloitti Siskojen ja Simojen vapaaehtoisena yhdyshenkilönä vuonna 2018. Hän on siitä lähtien hoitanut vuosittain yksin joulukorttikorttikampanjan viestinnän ja toteutuksen Jyväskylässä ja edistänyt muutoinkin yhteisön toimintaa Jyväskylässä.

– Olin tosi iloisesti yllättynyt saadessani näin ihanan muistamisen yhteisöltä. Tuli hirmu hyvä mieli. Kiva olla Siskona mukana hyväntekemisessä, Elina Ruohoranta sanoo.

Siskot ja Simot lahjoitti molemmille palkituille kunniakirjan ja ansiomitalin.