Välittämisen keikka on yhteisön toiminnan perusmuoto. Se on pop up – tyyppinen tapahtuma, johon kokoonnutaan yhteen noin parin tunnin ajaksi.

 

Ihmisten kohtaamisia

Keikkojen tarkoituksena on kohdata lähimmäisiä mukavien tapahtumien merkeissä. Välittämisen keikoilla kohtaamme lähimmäisiä sellaisina kuin he ovat, ja itse olemme, siis tavallisen ihmisen taidoin.

 

Teemoja maan ja taivaan väliltä

Keikkojen teemat vaihtelevat, mikä sopii luovan välittämisen yhteisön ideaan. Keikkojen teemoja voi ehdottaa kuka tahansa. Teemoina on olleet mm. ulkoilutapahtuma, vappujuhlat, kesäiset lettukestit, syksyn makujen maistelutapahtuma, laulukeikka, pihatalkoot ja pikkujoulut.

Keikkoja järjestetään 6 – 8  kertaa vuodessa isompina tai pienempinä tapahtumina.

Keikoille haastetaan myös mukaan eri tahoja edustavia yhteisöjä ja kansalaisia.

 

Go to top