Siskot ja Simot -yhteisö on käynistänyt uuden perinteen, ja kiittänyt vuosittain muutamia vapaaehtoisia heidän sitoutumisestaan toiminnan suunnitteluun ja organisointiin. Tämä kiitos on osoitetettu myöntämällä heille S&S - ansiomitali kunniakirjoineen ja valitsemalla yksi ansiomitalin saaja vuoden Siskoksi tai Simoksi. Nämä kiitospalkinnot myönnetiin aktiivisesta, ansiokkaasta ja sitoutuneesta toiminnasta S&S -yhteisössä.

Vuoden Siskoksi 2015 on valittu Irma Kinnula, joka on ollut keikkatoiminnassa mukana alusta lähtien. Irma on mm. käynnistänyt vapaaehtoisten vetämän pienryhmätoiminnan keskustan senioritaloissa ja terveyskeskuksessa, ja hän on myös itsenäisesti koordinoinut tätä toimintaa. Irma on myös innostanut monia muita osallistumaan yhteisön toimintaan.

Kaksi muuta ansiomitalia saivat siskokset Helena Wallenius ja Sirpa Vihavainen, jotka ovat olleet mukana jo ensimmäisellä Välittämisen keikalla. He ovat myös muun keikkailun ohessa toimineet syksystä 2013 lähtien Jampan palvelutalolla kevät- ja syyskaudella viikoittain kokoontuvan laulupiirin ideoijina ja innostavina vakiovetäjinä. Lämpimät onnittelut kaikille :)

 

Kuvassa keskellä Irma Kinnula, Helena Wallenius vasemalla ja Sirpa Vihavainen oikealla.

 

Kaikki artikkelit

Go to top