Yhteisökoordinaattori Eero Väisäsen mielipidekirjoitus julkaistiin Helsingin Sanomissa 17.10.2015

Vapaaehtoistoiminta jää arjen marginaaliin

Kuluneella viikolla vietettiin kansallista demokratiapäivää. Kuntatalolla Helsingissä demokratiapäivän seminaarissa nousi odotetusti esiin tarve kuntalaisen roolin muutokseen.
Kuntalaisille toivotaan vastuullista ja aktiivista roolia, siirtymistä hallinnon ja hyvinvointipalvelujen objektista osalliseksi, vaikuttajaksi ja hyvinvoinnin tuottamisen subjektiksi. Tähän roolimuutokseen viitattiin myös Hannu Juvosen ja Olli Holmströmin Vieraskynä -kirjoituksessa (HS 5.10.2015).
Kuntien hyvinvointistrategioiden keskeisiä linjauksia on aktivoida kuntalaisia vastuullisiksi toimijoiksi, muun muassa tekemään vapaaehtoistyötä, jota kaivataan täydentämään kuntien palveluja. Siitä huolimatta talousvaikeuksissa olevat kunnat eivät käytännössä tee strategista yhteistyötä vapaaehtoistoimintaa edustavien tahojen kanssa, eikä tämä strateginen linjaus näy vapaaehtoistoiminnan toimintaedellytysten kehittämisenä tai taloudellisena tukemisena.
Toivottavaa olisi, että julkisyhteisöt ottaisivat vapaaehtoistoimintaa organisoivat yhteisöt strategisiksi kumppaneiksi. Niiden kanssa voitaisiin yhdessä suunnitella strategisia linjauksia ja vapaaehtoistoiminnan kehittämistä, sekä puhua avoimesti ja edeltä käsin sellaisista ratkaisuista ja vaihtoehdoista, jotka koskettavat kansalaissektorin toimintaedellytyksiä.
Vapaaehtoistoiminnan lisääminen vaatii myös kuntien puolelta panostusta koordinointitehtäviin. On nähtävissä uhka, että kunnat vähentävät entisestään vähäistä koordinointihenkilöstöä kunnan palvelutoiminnoissa, koska se ei ole lakisääteistä toimintaa. Sama uhka koskee vapaaehtoistoiminnan tarvitsemien tilojen käyttöä. Niukoilla resursseilla toimivat vapaaehtoisyhteisöt eivät pysty maksamaan kalliita tilavuokria.
Edustan uutta, vakiintunutta pop up- tyyppistä vapaaehtoistoimintaa järjestävää Siskot ja Simot – yhteisöä. Yhteisö toimii viidessä Keski- ja Pohjois-Uudenmaan kunnassa ja pyrkii vähitellen laajentamaan toimintaansa muualle.
Sekä pop up- tyyppinen että perinteinen vapaaehtoistoiminta tarvitsee kuntien ja muiden rahoitusyhteisöjen tukea. Rahoitusta saadakseen aktiivista kansalaistoimintaa järjestävän yhteisön on organisoiduttava yhdistykseksi ja siten neljännen sektorin vapaasta kansalaistoiminnasta tulee raskaan byrokratian kahlitsemaa kolmannen sektorin toimintaa. Mikä dilemma!
Demokratiapäivän rinnakkaisseminaareissa käsiteltiin myös kansalaistoimintaa eri sektorinäkökulmista. Yhteiskuntatutkijat luokittelivat yhteiskunnallisen toiminnan neljään eri sektoriin, yrityssektoriin (ensimmäinen), julkiseen (toinen), järjestösektoriin (kolmas) ja perhettä, lähiyhteisöä ja kansalaisaktivismia edustavaan sektoriin (neljäs).
Olisiko aika muuttaa perusoletuksia? Eikö lähiympäristön ihmisten ja kansalaisten aktiivisen toiminnan pitäisi muodostaa ensimmäinen sektori, jota muiden sektorien organisaatioiden toiminta tukee?
Siten ehkä saataisiin enemmän huomiota ja arvostusta kansalaisten omalle toiminnalle. Nythän vapaaehtois- ja kansalaistoiminta on juhlapuheiden keskiössä mutta arjen marginaalissa.

Eero Väisänen
Siskot ja Simot –yhteisö
Järvenpää
 

Kaikki artikkelit

Go to top