Luovan välittämisen yhteisön Siskojen ja Simojen ensimmäisenä toiminnanjohtajana aloitti 1.2. sen perustaja OTK Eero Väisänen. Yhteisön toimintaa oman yrittäjän työnsä ohessa alusta asti koordinoinut Väisänen on iloinen nimityksestään ja näkee sen mahdollisuutena panostaa entistä enemmän järjestön toiminnan kehitykseen.

“Toiminta on saatu neljän vuoden jälkeen hyvään vauhtiin joten tuntuu hienolta aloittaa uudessa roolissa. Aikaisempi työkokemus Järvenpään kaupungin kehittämispäällikkönä ja omassa yrityksessä johtamiskouluttajan tehtävissä, sekä MBA-ohjelman opinnot ovat antaneet  hyvän pohjan kehittää ja johtaa toimintaa”, kertoo  Väisänen.

Siskojen ja Simojen toiminnan laajentaminen Keski- ja Pohjois-Uudenmaalta muihin kuntiin on käynnistynyt ja Väisänen näkee paljon mahdollisuuksia rakentaa yhteisöstä paikallinen ja valtakunnallinen  yhteistyö- ja kumppanuusalusta.  

“Kysyntää  ja tarvetta pop up -tyyppiselle vapaaehtoistoiminnalle on paljon, ja sen vakiinnuttaminen vaatii valtakunnallisen yhteisön. Tähän Siskot ja Simot soveltuu erinomaisesti”, sanoo Väisänen.

Väisänen on myös iloinen siitä, että yhdistyksen saama RAY:n avustus mahdollisti myös uuden viestintäammattilaisen rekrytoinnin yhteisön palvelukseen. Siskojen ja Simojen viestintäkoordinaattorina 13.2. aloittanut Paula Mitchell tuo Siskoille ja Simoille mukanaan vuosien järjestötyökokemuksen, rautaiset viestintätaidot ja aimo annoksen savolaista leppoisuutta.

”Uskon suomalaisten talkoohenkeen ja siihen, että kaikista pidetään huolta. Arkielämän pyörteissä aikaa auttamiseen on kuitenkin harmillisen hankala löytää ja siksi Siskojen ja Simojen tekemä työ auttamiskynnyksen mataloittamiseksi onkin erityisen motivoivaa. On mahtavaa päästä omalla työpanoksellaan rakentamaan välittävää suomalaista yhteiskuntaa!”, Mitchell iloitsee.

Mitchell on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta, jossa hän opiskeli pääaineenaan kansainvälistä viestintää ja sivuaineenaan kehitysmaatutkimusta. Takataskussa Mitchellillä on myös medianomin paperit ja parhaillaan hän viimeistelee ihmisoikeustutkintoa European Master’s in Human Rights and Democratisation -ohjelmassa. Aiemmin Mitchell on työskennellyt muun muassa tiedottajana Itä-Suomen yliopiston ylioppilaskunnassa, Suomen nuorisovaltuustojen liitto – Nuva ry:ssä ja toimittajana Suomen kulttuuriperintökasvatuksen seurassa. Vapaaehtoistyö puolestaan on tullut tutuksi muun muassa Art in Tanzania- ja POWWE’R -järjestöissä.

”Tämä on hieno mahdollisuus päästä rakentamaan järjestön viestintää, sillä Siskoissa ja Simoissa on valtavasti potentiaalia! Tarkoitus onkin esimerkiksi tämän juhlavuoden Koko Suomi kiittää -hankkeen myötä tehdä meitä tunnetuksi niin, että kohta jokaisessa Suomen kolkassa toimii paikallinen Siskot ja Simot porukka”, Mitchell toteaa.

Viestintäkoordinaattori -tiedottajan tehtävään jätettiin määräaikaan mennessä 97 hakemusta. Hakijoiden joukosta haastatteluun kutsuttiin 8 henkilöä. Eero Väisäsen tultua valituksi Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtajaksi puheenjohtajan tehtävää hoitaa varapuheenjohtaja Satu Taiveaho.

Kaikki artikkelit

Go to top